‹ Back to News & articles

TAF:n ja Tutkaksen jouluglögit

Valokuva TAF:n ja Tutkaksen jouluglögitilaisuudesta 30.11.2022

Tekniikan Akatemia -säätiö ja  tutkijoiden ja kansanedustajien seura Tutkaksen perinteiset jouluglögit Eduskunnassa 30.11.2022.

Tilaisuudessa oli läsnä suuri joukko Tutkaksen jäseniä, kansanedustajia sekä Tekniikan Akatemia -säätiön kutsuvieraita.

Alla TAF:n toimitusjohtajan Markku Ellilän alustus tilaisuudessa.

Vuoden 2003 alussa, siis lähes 20 vuotta sitten, perustettiin Tekniikan Akatemia -säätiö. Sen päätehtävänä on hallinnoida ja kehittää Millennium-teknologiapalkintoa. Perustajatahot olivat tieteellisiä akatemioita ja järjestöjä, elinkeinoelämän yhteenliittymiä sekä Suomen Akatemia ja Tekes.

Palkinto jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 2004. Viime kuussa se jaettiin 10:nnen kerran. Kahdestatoista voittajasta on kolme myöhemmin saanut Nobel-palkinnon. Palkinnon suojelijana toimii tasavallan presidentti. Palkintoraha, miljoona euroa, on saatu valtionavustuksena työ- ja elinkeinoministeriön budjetista. Rahasummaltaan palkinto sijoittuu maailmalla tiede-, teknologia- ja innovaatiopalkintojen etujoukkoon. Vuosien varrella Millennium-teknologiapalkinto on vakiinnuttanut asemansa globaalina teknologiapalkintona. Käytämme viestinnässä englanninkielistä termiä ”preeminent”, johtava.

Palkinto jaettiin viimeksi lokakuussa Helsingissä. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö luovutti palkintoesineen professori Martin Greenille UNSW-yliopistosta Sydneystä tunnustuksena hänen työstään PERC-aurinkokennoteknologian hyväksi. Tällä menetelmällä valmistetaan noin 90% maailman aurinkokennoista. Tuotantomenetelmä on tehostunut viimeisten 15 vuoden aikana niin, että aurinkoenergia on nyt kustannuksiltaan alhaisempaa kuin fossiilinen energia, ja voi korvata myös suuria voimaloita.

Vuoden 2022 aikana säätiön viestintätoiminta ja globaali näkyvyys on kehittynyt voimakkaasti. Perinteisen median puolella saavuttavuutemme on jo ylittänyt miljardin lukijan rajan, ja palkinnosta on mainintoja 1663 artikkelissa. Somessa saavuttavuutemme oli marraskuun alkupuoleen mennessä yli 53 miljoonaa, mistä noin 20 miljoonaa näyttökertaa syntyi omista julkaisuista, ja loput kumppaneiden ja muiden toimijoiden julkaisuista. Omien some-julkaisujen näyttökerrat lisääntyivät 140% edelliseen vuoteen verrattuna, ja seuraajien lukumäärä 55%, ja on nyt 8646. Yritys- ja yliopistokumppaneillamme on yhteensä miljoonia seuraajia, mikä osaltaan selittää hyviä saavuttavuuslukujamme. Palkinto toimii tehokkaasti suomalaisen yhteiskunnan näyteikkunana, joka kertoo kansainvälisille osaajille, että Suomessa arvostetaan tutkittuun tietoon perustuvaa työtä maailman suurien haasteiden voittamiseksi. Näin toimimme Suomen merkittävänä houkuttavuustekijänä ja tärkeänä osana maamme TKI-järjestelmää. Parlamentaarisen TKI-työryhmän tavoittelema 4%:n bkt-osuus vaatii kotimaisen koulutuksen lisäksi paljon osaajia ulkomailta.

Säätiön ja palkinnon palveluksessa on 5 henkeä, ja työ jakautuu viestinnän, palkinnon akateemisen hallinnoinnin ja kumppaniyhteistyön kesken. Toimintaa rahoitetaan kumppanuusmaksuilla ja sijoitusvarallisuuden tuotolla. Säätiöllä oli laaja kumppanuussopimus Aalto-yliopiston kanssa. Se päättyi viime vuoden lopulla. Sijoitusvarallisuus supistui ensimmäisten 15 vuoden aikana, ja on sen jälkeen pysynyt vakaasti noin 4 miljoonassa eurossa. Palkinnon akateemisen arvon säilyttäminen ja sen näkyvyyden kehittäminen edellyttää sekä kumppanuustulojen kasvattamista että säätiöpääoman kasvattamista. Olemme saaneet ehdollisen päätöksen Teknologiateollisuus ry:ltä, että he ovat valmiita sijoittamaan 2,5 miljoonaa euroa lisää säätiöpääomaan edellyttäen, että muut tahot kuten valtio sijoittavat vastinrahana 5 miljoonaa. Toivomme, että puolueet ottavat palkinnon kertaluontoisen pääomituksen hallitusneuvottelutavoitteekseen. Niitä päätöksiä odotellessamme olemme vedonneet valtiovarainvaliokunnan työ- ja elinkeinojaostoon, jotta he lisäisivät työ- ja elinkeinoministeriön ensi vuoden talousarvioon kertaluontoisen 400 tuhannen euron määrärahan ns. eduskunnan joululahjarahoista. Tällä rahalla voimme varmistaa hyvään vauhtiin päässeen näkyvyyden kehittämisen samalla kun takaamme palkinnon akateemisen tason säilymisen.

Partners of the Millennium Technology Prize